• Keväisiä hääkuvia ja vinkkejä hääkuvaajan valintaan

    Ulkona on ollut jo jonkun aikaan ihmeen keväistä. Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kevät on rakkauden ja pitkälti myös häiden suunnittelun aikaa, joten ajattelin laittaa pitkästä aikaa blogiin hääkuvia. Rupesin miettimään kevättä ja muistin, että minullahan on ihanan keväisiä hääkuvia, vaikka kuinka paljon julkaisematta. Itseasiassa kun blogi on elänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, niin minulla…

  • Studiohääkuvaus – kaikkea muuta kuin tylsää

    Kun häiden suunnittelu on hyvässä vauhdissa ja valokuvaaja on valittu, niin pitäisi päättää missä hääkuvat otetaan. Onko teidän juttunne studiohääkuvaus vai miljööhääkuvaus? Aina silloin tällöin kuulen hääparien perustelevan miljööhääkuvauksen valintaa sillä, että he eivät halua mitään tylsää ja perinteistä. Ja sellaiseksihan studiohääkuvaus usein mielletään. On totta, että miljöössä voi olla helpompi rentoutua ja heittäytyä kuvaukseen,…

  • Messutarjous

    Tämän viikonlopun vietämme Save the Date häämessuilla ja messuviikonlopun kunniaksi tein teille messutarjouksen dokumentaarisesta hääkuvauksesta. Tai oikeastaan tämä on kokonaisvaltainen paketti häiden ikuistamiseen. Messutarjous sisältää: Kuvaussuunnittelun 8 tunnin dokumentaarisen kuvauksen (josta saatte tiedostot omaan käyttöönne) Miljööhääkuvauksen Onni plus paketilla (sis. kuvauksen, koevedokset (noin 40-60 otosta), 2kpl valmiiksi käsiteltyjä 14x18cm kuvia pohjukkeissa, sekä 5kpl valmiiksi käsiteltyjä…

  • Save the Date häämessut 8. – 9.11.2014 – voita liput

    Save the Date- häämessut järjestetään Kaapelitehtaalla 8. – 9.11.2014. Studio Onni on mukana messuilla yhteisosastolla Marian Herkkupuodin kanssa. Arvoimme 2kpl 4 hengen lippupakettia häämessuille 5.11.2014 klo 16.00 osallistuneiden kesken. Käy kommentoimassa kuvaa Studio Onnin facebook-sivuilla ja kerro miksi sinä haluaisit tulla mukaan messuille. Jos et luota arpaonneesi, niin voit ostaa edullisen neljän hengen kimppalipun etukäteen…

  • Keväinen hääkuvaus

    Viime keväänä kuvasin Kaisan & Tommin kauniita häitä Vanhassa Beäcksyssä Vantaalla. Tässä morsiamen kertomaa hääpäivästä ja kuvakooste hääkuvista videon muodossa. ”Vietimme hääjuhlaamme toukokuussa 2013 ja kevät oli kauneimmillaan, kun luonto oli juuri puhkeamassa vihreäksi, valkovuokot kukkivat ja aurinko paistoi jo kesäisissä lämpötiloissa. Hääkuvaus tehtiin ennen vihkimistä meille merkityksellisessä paikassa eli Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitsevan Annalan kartanon…