• Keväisiä hääkuvia ja vinkkejä hääkuvaajan valintaan

    Ulkona on ollut jo jonkun aikaan ihmeen keväistä. Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kevät on rakkauden ja pitkälti myös häiden suunnittelun aikaa, joten ajattelin laittaa pitkästä aikaa blogiin hääkuvia. Rupesin miettimään kevättä ja muistin, että minullahan on ihanan keväisiä hääkuvia, vaikka kuinka paljon julkaisematta. Itseasiassa kun blogi on elänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, niin minulla…

  • Studio Onni 13 vuotta

    Studio Onni täyttää tänään 13 vuotta. Hurjaa, kun aika kuluu nopeaan. 13 vuotta. En voi uskoa että yrityksen perustamisesta on jo noin kauan, mutta hauskaa on ollut. Tämän matkan on jakanut kanssani aviomieheni Harri ja perheeni sekä rakkaat ystäväni. Ilman heitä en olisi tässä ja olen heille ikuisesti kiitollinen. Olen kohdannut tänä aikana aivan mielettömän…

  • Uusi vuosi. Uusi aika. Uusi studio.

    Vaikka vuoden vaihteesta on jo yli kuukausi aikaa, niin tänään on Studio Onnin vuoden ensimmäinen päivä. Tänään on nimittäin Studio Onnin 11. syntymäpäivä ja samalla alkoi minun 12. vuoteni yrittäjänä. Olen kirjoittanut tämän uusimman blogin vaikka kuinka monta kertaa. Uudestaan ja uudestaan. Liian pitkäksi venyneen kirjoitustauon jälkeen mikään ei tunnu kelpaavan. Ja vielä viime hetkellä…

  • Räväkän taidemaalarin muotokuvat

    Nämä muotokuvat kuvattiin jo kesällä, mutta värikkäät kuvat sopivat minusta hyvin tähän alkusyksyyn. Studio Onnin 10-vuotissynttäreiden kunniaksi arvoin keväällä 2014 10kpl kuvauslahjakortteja. Yhden tällaisen lahjakortin sai käsiinsä Suomusjärveläinen taidemaalari Helena Tuura. Kun sovimme kuvauksesta ja kuulin hänen ammattinsa, innostuin heti. En halunnut tehdä ihan perus muotokuvia vaan halusin, että ammatti näkyisi jotenkin kuvissa. Maalauksia, väriä,…

  • Studio Onnin synttärikilpailun voittajat

    Kaikkien Onni on… kilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin 10kpl 100€ kuvauslahjakortteja ja arvonnan suorittivat tietenkin Onnin pikkusisko & pikkuveli, eli rakkaat lapseni Voittajat ovat tässä: Lea Kivistö, Annu Lehto, Leena Parviainen, Marja Lähde, Jenni Liedes, Marja Kauppinen, Lealiisa Kivikari, Karla-Maria Toiviainen, Katariina Halonen & Eeva Ojaharju. Kuvauslahjakortin voi pitää itse tai lahjoittaa eteenpäin ja se käy…

  • Synttäriviikonlopun fiiliksiä

    Vielä reilu viikko aikaa osallistua synttärikisaan. Tällaisia ihania vastauksia on nyt jo tullut! Studio Onnin 10v synttäreiden kunniaksi arvomme siis 10kpl 100€ kuvauslahjakortteja! Tykkäämällä Studio Onnista facebookissa ja täydentämällä lauseen ”Onni on…” osallistut kymmenen 100€ kuvauslahjakortin arvontaan. Vastauksesi voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen niina@studioonni.com, voit myös lähettää yksityisviestin facebookissa tai kirjoittaa vastauksesi suoraan Studio Onnin facebook-sivulle….

  • Synttärikilpailu & 10% alennus kuvauksista

    Studio Onnin 10v synttäreiden kunniaksi arvomme 10kpl 100€ kuvauslahjakortteja! Tykkäämällä Studio Onnista facebookissa ja täydentämällä lauseen ”Onni on…” osallistut kuvauslahjakorttien arvontaan. Lähetä vastauksesi sähköpostitse osoitteeseen niina@studioonni.com. Voittajat arvotaan Onnin-päivänä 28.2.2014. Lisäksi saat kaikista helmikuun aikana varatuista kuvauksista 10% alennuksen, joten nyt vaan kuvausaikoja varaamaan.

  • Studio Onnin 10v synttäreitä juhitaan 16.2.2014 klo12-16

    Nyt juhlitaan synttäreitä ameriikan malliin – hymyssä suin! Studio Onnin kymmenenvuotis-syntymäpäivän ja Marian herkkupuodin yksivuotis-syntymäpäivän kunniaksi Marian Herkkupuoti avaa ovensa tämän vuoden ensimmäisenä ravintolapäivänä Studio Onnin upeassa miljöössä Pasilan konepajalla. Kun olet nauttinut ihania ameriikan herkkuja (tarjolla Brownies, Key Lime Pie & Cookies) on hymy herkässä ja voit tulla Studio Onnin kuvatuspisteeseen ikuistettavaksi. Kahvilakäynnin yhteydessä…