• Minäkö olen Ihana Nainen?

    Apua, minua jännittä! En olisi uskonut, mutta minua jännittää ensi viikon kuvaukset. Arvaatko miksi? Pääsen itse kuvattavaksi. Koko kevään olemme rakkaan ystäväni ja kollegani Mirkku Merimaan kanssa kuvanneet Ihania Naisia ja nyt on sitten minun vuoro kokea tämä meidän kehittelemä kuvauselämys ja heittäytyä kuvattavaksi. Olen laihduttanut niin kauan kuin muistan. Aina on se ylimääräinen pari…

  • Miljöökuvauspäivä 2.8.2014

    Helle hellii meitä toivottavasti vielä ensi viikolla, kun pidetään Suomenlinnassa miljöökuvauspäivä. Muutama aika on vielä vapaana, eli jos valmistujaiskuvat ovat ottamatta, haluat hurmaavat miljöökuvat lapsesta, kauniit muotokuvat itsestäsi tai vaikka puolison kanssa tunnelmalliset yhteiskuvat, niin ole yhteydessä, niin sovitaan kuvausaika.

  • Juhannushäät. Ensimmäistä kertaa ikinä.

    Oletko sinä ollut joskus juhannushäissä? Menisitkö jos kutsuttaisiin? Minä olin tänä juhannuksena ensimmäistä kertaa elämässäni juhannushäissä. Kun aloitin kuvaamisen yli kymmenen vuotta sitten, juhannushäitä järjestettiin vielä aika ahkerasti ja hääkuvaus kyselyitä tuli melkein joka juhannukselle. Kieltäydyin. Nyt kyselyitä ei ole tullut enää vuosiin ja minusta tuntuukin, että juhannushäitä ei hirveästi enää järjestetä. Vai järjestetäänkö? Olen…

  • Kesä on miljöökuvausten aikaa

    Mennään ulos kuvaamaan! Nyt kun kesä ja helteet ovat vihdoin täällä, niin hyödynnetään ne ja kuvataan miljöössä. Miljöölapsikuvat, miljööperhekuvat, miljöökihlakuvat, miljööhääkuvat, miljööylioppilaskuvat (jos ne on vielä ottamatta) – oli kuva-ajatus mikä vaan, niin nyt kannattaa kuvata. Lomakausi parhaimmillaan ja valokuvaajakin on taas töissä, eli nyt on loistava aika miljöökuville. Miljöökuviin saadaan (minusta) enemmän syvyyttä kuin…

  • Start before you’re ready

    Tervetuloa mukaan! Olen suunnitellut blogin aloittamista ainakin kaksi vuotta eikä siitä meinaa tulla mitään. Kerätessäni rohkeutta katsoin online-koulutusta blogin kirjoittamisesta. Kurssi alkoi lupaavasti ja kannustavasti ”Start before you’re ready” -teemalla. Opettaja kertoi kirjoittamisen olevan parasta oppia ja kannusti aloittamaan blogin pitämisen jo ennen kuin olisi siihen aivan valmis. Hyvä, näinhän minä teen! Mutta sitten alkoi…

  • Onko sinun ylioppilaskuvat jo otettu?

    Ihanaa, kesäkuun alkua! Kai ne helteetkin sieltä kohta tulee takaisin. Jos valmistujaiskuvat on vielä ottamatta, niin ei muuta kuin kuvausaikaa varaamaan. Nyt on loistava aika ottaa valmistujaiskuvat tai ylioppilaskuvat.  Ylioppilaslakki vielä kerran päähän ja otetaan ikimuistoiset kuvat. Ylioppilaskuvat voidaan ottaa studiolla tai missä tahansa miljöössä. Kuviin voi ottaa mukaan vaikka lemmikin, harrastuksen tai jonkun rakkaan…

  • Ihana Nainen -kuvauspäivä 14.6.2014

    Parin viikon päästä on seuraava Ihana Nainen – kuvauspäivä. Mukaan mahtuu vielä muutama nainen, joka haluaa saada upean elämyksen, hyvän fiiliksen ja kauniit kuvat. Tämä on aivan mahtava lahjaidea, mutta saa tämän ostaa myös itselleen 🙂 Kun tulet Ihana Nainen -kuvaukseen, sinua hemmotellaan ensin kuohuvalla ja ammattilaisen tekemällä meikillä & kampauksella ja tämän jälkeen ammattivalokuvaaja…

  • Keväinen hääkuvaus

    Viime keväänä kuvasin Kaisan & Tommin kauniita häitä Vanhassa Beäcksyssä Vantaalla. Tässä morsiamen kertomaa hääpäivästä ja kuvakooste hääkuvista videon muodossa. ”Vietimme hääjuhlaamme toukokuussa 2013 ja kevät oli kauneimmillaan, kun luonto oli juuri puhkeamassa vihreäksi, valkovuokot kukkivat ja aurinko paistoi jo kesäisissä lämpötiloissa. Hääkuvaus tehtiin ennen vihkimistä meille merkityksellisessä paikassa eli Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitsevan Annalan kartanon…

  • Niina on kuukauden kuvaaja

    Suomen Ammattivalokuvaajat ry esittelevät joka kuukausi yhden jäsenensä kuukauden kuvaajana ja nyt huhtikuussa esittelyssä on ammattivalokuvaaja Niina Stolt. Suomen Ammattivalokuvaajat ry on maamme vanhin ammattivalokuvaajien edunvalvontajärjestö, se on perustettu vuonna 1919. Sen jäsenet ovat monitaitoisia ammattivalokuvaajia. Katsokaa lisää: http://www.ammattivalokuvaajat.fi/newsite/kk/huhtikuun-kuvaaja-2014/

  • Ylioppilaskuvausten aika on kohta täällä

    Varma kevään merkki on, että ylioppilaslakkeja rupeaa näkymään vaikka missä. Viime viikolla julkaistiin uudsi Spes Patriae -ylioppilasmatrikkelin juliste, niin pakkohan se on uskoa, että kevät on täällä ja ylioppilaskuvausten aika on ihan kohta käsillä. Tällä kertaa julisteessa komeilee minun ottama ylioppilaskuva viime kevään ylioppilaista. Ylioppilaskuvaus aikoja voi jo ruveta varailemaan, suosituimmat kuvausajat menevät yleensä jo…